Mistä idea lähti?

Hyväntahtoinen soutuideamme sai alkunsa Jouluna 2017, kun sisarukset ensimmäistä kertaa 28-vuoteen, saapuivat perheineen Taimin luokse Kuhmoon viettämään joulua. Yhteensä heitä on 6 sisarusta ja perheineen yhteensä oli 23 henkilöä. He eivät mahtuneet Taimin kotiin, joten vuokrattiin tarpeeksi tilava mökki Kuhmon Jyrkänkoskella sijaitseva ”Korpilinna”, jonne kaikki mahtuivat yhteiseen joulun viettoon. Korpilinna on reserviläisten talo Kuhmossa, paikassa, jossa suomalaiset torppasivat vihollisen hyökkäyksen talvisodassa. Talo ja sen ympäristö ovat täynnä talvisodan ja jatkosodan historiaa. Tämä teki sisaruksiin ja heidän lapsiinsa suuren vaikutuksen. Lisää vaikutteita historiasta haettiin Kuhmon Talvisota-museossa. Silloin heräsi ajatus tehdä jotakin mieleenpainuvaa viettääkseen Viron ja Suomen 100-vuotisjuhlaa.

Taimi ja Arvo Jouluna 2017 Kuhmon Reserviläisten majalla sodassa kaatuneitten taulun edessä

Ensimmäinen ajatus soutuprojektista syntyi Taimin unesta, jossa hän näki soutavansa veljensä kanssa merellä. Uni ei antanut rauhaa ja se tuntui yhä enemmän toteuttamiskelpoiselta. Hän muisti, että kesällä 2016 ylitti Suomenlahden Tallinnasta Helsinkiin Tatjana Jaanson hankkeen ”Minu Everest” puitteessa. Taimi haastoi veljensä Arvon. Jouluna 2017 lyötiin kädet ja yhdessä otettiin yhteyttä Tatjanaan, joka hetkeäkään epäröimättä uskoi meihin ja oli heti valmis valmentamaan meitä.

Theme by Anders Norén